Kuva google "dream map"
On päiviä kun tuntuu etten saa mitään aikaseksi. Kaikki energia kuluu arjesta selviämiseen, eivätkä työt etene suunnitelmien mukaan. Aloittamisen vaikeus tuntuu välillä ylivoimaiselta.
Päätin antaa itselleni aikaa ajatella. Aikaa pohtia mikä on tavoitteeni, unelmani, päämääräni. Mihin pyrin, ja ennenkaikkea miksi. Perustutkinto-opiskelijana suoritin kursseja kurssien suorittamisen ilosta, ilman syvempää merkitystä tai päämäärää. Ehkä nyt on aika pohtia mitä elämältä haluaa, että voi tehdä suunnitelman unelmien toteuttamiseksi.
Päätin siis tehdä unelmakartan. Kartta sisältää päämäärät ja lyhyemmän aikavälin alatavoitteet. Karttaa tehdessäni pohdin myös"metodologisia kysymyksiä", eli tapoja, millä pääsen haluttuihin päämääriin. Rakastan suorittamista, ja tämä on yksi keino motivoida itseni ja toteuttaa samalla unelmia.
Unelmakarttani on varsin kuvatäyteinen ja erittäin henkilökohtainen. Karttaa ei rakenneta päivässä, vaan se on ollut minulle itsetutkiskelun tulos ja ajatusteni konkretisoituma, jota päivitän aika ajoin. Jännittävintä unelmakartassa on se, että unelmat tuntuvat käyvän toteen ennemmin tai myöhemmin. Olenkin erittäin kriittinen mitä uskallan toivoa ja asettaa päämääräksi - toiveilla on aina tapana toteutua.
Onko kukaan muu kartan ja kompassin avulla suunnistaja?
rohkeutta on pysähtyä ja miettiä, minne on menossa. xxx
VastaaPoista:) Haluisin osata ottaa susta mallia. Haluaisin uskaltaa.
VastaaPoistaKiitos söpöstä blogista Riikka. Sitä lukiessa hymy nousee väkisinkin huulille. <3
Tuttu fiilis tuo aloittamisen vaikeus. Itse olen tullut siihen tulokseen, että kasaan itselleni ajoittain liiankin paljon tekemistä, jolloin aloittaminen taas on vaikeaa koska ei tiedä mistä aloittaa. :)
VastaaPoistaTuommoinen unelmakartta on varmasti hyvä ja toimiva motivaattori, mutta piileekö kartassa sitten vaara jumiutua seuraamaan liiankin ankarasti sen antamaa suuntaa, jolloin ollaan taas "suorittamiskierteessä"?
Ja muuten, olisi tosi kiva jos tekisit sen meikki/kosmetiikkapostauksen josta puhuit joskus aikaisemmin kommenttiboksissa. :)
VastaaPoistaAnonyymi: Suorittamiskierre on saattaa tosiaan olla vaarana, mikäli listaa unelmia ja tavoitteita liian konkreettisesti. Toivotaan siis, että mukavasta unelmakartasta ei tule stressitekijää, se ei ole tarkoitus. ;)
VastaaPoistaHyvä että muistutit meikkupostauksesta, olen unohtanut lupaukseni! Juttu on tulossa lähiaikoina. :) Toivottavasti en ole unohtanut monia muita lupaamiani juttuja.. :S Niistä saa ja pitää muistuttaa!
Voi miten kiva kirjoitus!
VastaaPoistaJoskus sitä unohtaa, että onni on nimenomaan matkassa, eikä siinä päämäärässä.
Tällä hetkellä en niinkään miti miitän muuta kun kursseja opintorekisterissäni, sillä jokainen piste vie minua lähemmäs Helsinkiä.
Olen josksu miettinyt, että miten typerä sitä onkaan, kun ei nauti täällä Vaasassa olosta. Tuntuu, että en tee täällä mitään normaalia. Käyn koulussa ja joskus salilla, muuten olen kotona.
Hei! Olen juuri löytänyt blogisi ja pidän siitä tosi paljon! Blogisi on tosi inspiroiva! :)
VastaaPoista/Heidi